20. joulukuuta 2015

Bassojytkytin Obuttoon - osa 1

Kymmenisen vuotta sitten luin DVDPlazan oivilta kotiteatterifoorumeilta sohvaan kiinnitettävistä täristimistä, jotka siis subwooferin tavoin tuottavat matalia ääniä, mutta ilman sijasta suoraan istuimeen. Joku pellepeloton oli poistanut vanhasta subbarin elementistä kartion ja liimannut epoksilla ruuvin suoraan puhekelaan ja siitä sohvan rakenteisiin. Myöhemmin simracing piireissä tutuksi tuli ButtKicker, joka perustui samaan ideaan, joskin hieman hienovaraisemmin toteutettuna. Idean yleistyttyä pelkkiä elementtejäkin alkoi saamaan esimerkiksi Ljudiasta, josta omanikin tilasin.

Jytkyttimet


Sinus Live BassPump III päältä

Sinus Live BassPump III alta

Ljudian Hifi-kaiutin-osastolta löytynyt Sinus Live BassPump III 4 Ohm, on mitä nimi lupaa. Jytkyttimen nominaaliseksi impedanssiksi luvataan 4 Ohmia ja RMS tehonkestoksi 50 Wattia. Mustan metallikuoren sisällä on mitä ilmeisemmin subwooferin puhekela ja magneetti. Kartion virkaa hoitaa ihan tavallisen näköinen FR-4 lasikuitupiirilevy, johon on jyrsitty uria liikkeen sallimiseksi. Yksinkertaista ja toimivaa.

Vahvistimet

Alunperin tarkoituksenani oli ajaa kahta jytkytintä vanhalla Pioneerin SA-301 stereovahvistimella, mutta kuten laitteen takalevyssä varoitellaan, vahvistin on suunniteltu sen aikaisille 8/16 Ohmin kaiuttimille. 4 Ohmin jytkityn hukkaa siis valtaosan tehosta harakoille, mutta kyllä silläkin alkuun pääsee. Optimitapauksessahan vahvistimen lähtöimpedanssi on pienempi kuin kaiuttimen impedanssi, tällöin valtaosa vahvistimen tehosta päätyy kaiuttimelle. Tilanteen ollessa toisinpäin tehot katoavat päätevahvistimessa lämmöksi ja niinpä Pioneerin ylikuormitussuoja naksahti päälle jo volumen asennossa 2/10, eli pitkäaikaiseen käyttöön siitä ei ollut.

Nykyään tuolta elektroniikan villistä lännestä (tai idästä) eli Kiinasta saa jos jonkinmoista laitetta aivan naurettavaan hintaan. Monet halvat audio-laitteet perustuvat suoraan piirivalmistajien referenssidesigneihin, joten ne ovat ihan kelpoja sen puolesta. Omien kokemuksieni mukaan, mitä enemmän lähdetään sooloilemaan, sitä kauheampi on tulos, etenkin laitteissa, jotka pitävät sisällään ohjelmistoa. Tämän valossa täysin analoginen audiovahvistin on melko turvallinen ostos.

Lähestulkoon kaikki kiinalaiset vahvistimet pohjautuvat yhden piirin D-luokan vahvistimiin, jonka ympärille on lätkitty piirin vaatimat passiivikomponentit. Tämä tekee vertailusta helppoa, sillä vahvistimen suorituskyky määräytyy pitkälti siinä käytettävästä piiristä. Ebayn myynti-ilmoituksissa kerrotaan yleensä varsin selkeästi mitä piiriä vahvistin käyttää ja piirin datalehden saakin helpoisti googletettua. Datalehdistä voi sitten valita sen, jossa omat teho- ja särövaatimukset täyttyvät.

Oma huomioni kiinnittyi Texasin TPA3116D2-piiriin, joka tarjoaa sopivat 2x50 W 4 Ohmin kuormaan särön pysyessä maltillisena aina 50W maksimitehoon saakka (kts. datalehden figure 8). Tätä järeämmät piirit joko vaativat bipolaarisen virtalähteen tai olivat särön puolesta aivan höpöjä. Päädyin tilaamaan Breeze Audio -brändätyn vahvistimen eBaystä huokeaan 19 punnan (26 €) hintaan.

Vahvistin tuli hyvin pakattuna reilussa viikossa Kiinasta. Teholähteenä käytin sekalaista 24 V / 3.3 A virtalähdettä, jota käytin myös aiemmin G25-rattini kanssa. Vahvistimen sisältä paljastui melko simppeli design, kuten odotettua. Huomio kiinnittyi Sanyon valmistamiin kondensaattoreihin, oletin sisältä löytyvän jotain halvempaa ja kiinalaisempaa. Toki jotain sanottavaakin löytyy, 25 voltin maksimille speksatut kondensaattorit ovat aivan liian äärirajoilla käytettäessä 24 V käyttöjännitettä. Onneksi niiden vaihtaminen on helppoa jos elektrolyytit karkaavat, metallikotelokin suojaa mukavasta alumiinin sirpaleilta. Vahvistin ei erityisemmin lämpene käytössä, joten toivotaan että se lupaa pitkää ikää.

Jytkittimien sijoitus

Ensimmäisenä sijoitin molemmat jytkyttimet penkin pohjaan. Ideana oli ajaa niitä stereona, vasemmalle ja oikealle kankulle omat tärinät. Käytännössä vasemman ja oikean erottelu oli niin heikkoa, ettei sitä oikeasti tiennyt kumpi siellä tärisi, joten hylkäsin tämän asettelun.

Siirsin toisen jytkyttimen keskelle penkkiä ja toisen poljinalustan pohjaan. Tämä oli huomattavasti toimivanpi asettelu, vaikka aluksi epäilinkin jaksaako yksi jytkytin täristää painavaa poljinalustaa riittävästi. Lopullinen kiinnitys penkkiin tehtiin sopivilla prikkahässäköillä, joilla jytkytin saatiin penkin jousien väliin ja koko paketti kiristettiin tietenkin nippusiteillä (TIS-tasot nousuun). Kiinnitys poljinlevyyn tehtiin tavallisilla puuruuveilla, joiden pitkäaikainen pitävyys jää nähtäväksi.

Penkin jousiin kiinnitetty jytkytin ei hirveästi muihin rakenteisiin tärinöitään välitä, mutta poljinalustaan kiinnitetty sai aikamoisia kolinoita aikaiseksi. Onneksi kolinat vaimenivat kun jytkyttimelle syötettävän signaalia alipäästösuodatettiin reilummin. Lisää suodatuksesta seuraavassa kappaleessa.

Ohjelmisto

Pelikäytössä tärisyttimiä voidaan ajaa kahdella tavalla, joko pelin äänistä alipäästösuodatettuna tai generoimalla signaali suoraan pelin fysiikoista, esimerkiksi jousituksen liikkeestä, moottorin kierrosluvusta, G-voimista jne. Artikkelin ensimmäisessä osassa tutustumme vain äänisignaalin käyttöön.

Helpoin tapa ajaa jytkyttimiä on hankkia niille oma äänikorttinsa, tai toisinpäin, hankkia peliäänille kunnollinen äänikortti ja käyttää emolevyn integroitua jytkyttimille. Peliäänien ohjaaminen kahdelle äänikortille ei onnistu ilman lisäohjelmia. Paras ohjelma, johon olen törmännyt on VB-Audion Voice Meeter Banana, joka on ilmainen virtuaalinen mikseri Windowsille. Ohjelma luo kaksi virtuaalista toistolaitetta ja kaksi tallennuslaitetta, näistä tarvitaan vain yhtä toistolaitetta.

Kun toisen virtuaalisen toistolaitteen asettaa Windowsin oletukseksi kaikki äänet päätyvät mikseriin, josta ne voidaan ohjailla oikeisiin toistolaitteisiin (äänikorttien lähtöihin) lähestulkoon mielivaltaisesti. Ensiksi asetetaan oikeat toistolaitteet oikean yläkulman A1/A2 painikkeista. A1 olkoon kuulokkeet, A2 jytkyttimet. Tämän jälkeen virtuaalisesta tulosta (ruudun keskellä) valitaan A1 ja A2, jolloin peliäänet kuuluvat molemmissa toistolaitteissa. Ohjelman vasemmassa reunassa on tallennuslaitteiden tulot, eli esimerkiksi mikrofonit. Niihin ei tässä tapauksessa tarvitse koskea, mutta monipuoliset säätömahdollisuudet löytyvät niillekin.

Boonuksena ohjelmalla voi myös muuttaa stereo-signaalin monoksi ja asettaa alipäästösuodatuksen kanavakohtaisesti. Eli jytkyttimille menevä signaali muutetaan ensin monoksi ja sitten penkkiin kiinnitetylle ja poljinalustaan kiinnitetylle jytkyttimelle saadaan omat suodatuksensa. Täydellistä etten sanoisi!

Tällä hetkellä olen asettanut poljinlevyn jytkyttimelle 45 Hz alipäästösuotimen ja penkin jytkyttimelle 75 Hz kulmataajuuden. Nämä ovat riittävän pieniä, ettei jytkyttimistä tule hirveästi ääntä, sillä niitä voi ihan hyvin käyttää kaiuttiminakin ilman alipäästösuodatusta.

Välispiikki

Tällaisenaankin jytkyttimet tuovat kivan lisän ajeluun. Esimerkiksi Euro Truck Simulator 2:ssa voi tuntea koska vaihdetta pitää vaihtaa ja iRacingin Corvette C6.R jyrisee tyhjäkäynnillä niin että paikat ovat tippua hampaista.

Artikkelisarjan seuraavassa osassa tarkastellaan miten jytkyttimiä voi ajaa pelin fysiikoiden kautta

Palautelomake

Viiden klikkauksen palautelomake. Kiitos jo etukäteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti